| MIILA HALONEN |

Osalle nuorista ehkäisy saattaa olla hyvinkin kallista. Tiedän nuoria, jotka kerää joka kuukausi pulloja ja tölkkejä saadakseen sen verran euroja kasaan, että ne voi sitten kuukauden pillerit tai vaikka kortsupaketin käydä ostamassa. Ja sitten on tietysti nuoria, jotka saavat sponsori-tukea vanhemmiltaan tai vaikka omalta kumppaniltaan ja voivat käyttää ihan mitä tahansa menetelmää haluavat. Ja tämä on tietysti vähän epäreilu tilanne. Meillä on suomessa paljon

kuntia, jotka tarjoavat maksutta ehkäisyä nuorille. Esimerkiksi kaikille alle 20-vuotiaille tai jopa alle 25- vuotiaille. Ja jos olet sellaisessa tilanteessa, että haluaisit ehkäisyn aloittaa mutta rahasta on tiukkaa niin kannattaa tietysti ensiksi soittaa sinne omaan kuntaan, omaan

ehkäisyneuvolaan ja kysyä, että mikähän juuri sinun kunnan tilanne on? Että mahtaisiko sieltä saada maksutta ehkäisyä käyttöön, edes vähäksi aikaa, että

pääsee kokeilemaan? Ja jos olet sellaisessa kunnassa jossa tällaista etua ei ole, eli maksutonta

ehkäisyä ei tarjota, niin ole rohkeasti yhteydessä niihin kuntapäättäjiin, kuntapolii-

tikkoihin ja sano, että muutoksen pitää tapahtua, sä haluat sun kuntaan myös

maksuttoman ehkäisyn.

Q&A Onko ehkäisy kallista nuorille?

Osalle nuorista ehkäisy saattaa olla hyvinkin kallista. Tiedän nuoria, jotka kerää joka kuukausi pulloja ja tölkkejä saadakseen sen verran euroja kasaan, että ne voi sitten kuukauden pillerit tai vaikka kortsupaketin käydä ostamassa. Ja sitten on tietysti nuoria, jotka saavat sponsori-tukea vanhemmiltaan tai vaikka omalta kumppaniltaan ja voivat käyttää ihan mitä tahansa menetelmää haluavat. Ja tämä on tietysti vähän epäreilu tilanne. Meillä on suomessa paljon kuntia, jotka tarjoavat maksutta ehkäisyä nuorille. Esimerkiksi kaikille alle 20-vuotiaille tai jopa alle 25- vuotiaille. Ja jos olet sellaisessa tilanteessa, että haluaisit ehkäisyn aloittaa mutta rahasta on tiukkaa niin kannattaa tietysti ensiksi soittaa sinne omaan kuntaan, omaan ehkäisyneuvolaan ja kysyä, että mikähän juuri sinun kunnan tilanne on? Että mahtaisiko sieltä saada maksutta ehkäisyä käyttöön, edes vähäksi aikaa, että pääsee kokeilemaan? Ja jos olet sellaisessa kunnassa jossa tällaista etua ei ole, eli maksutonta ehkäisyä ei tarjota, niin ole rohkeasti yhteydessä niihin kuntapäättäjiin, kuntapoliitikkoihin ja sano, että muutoksen pitää tapahtua, sä haluat sun kuntaan myös maksuttoman ehkäisyn.

Q&A Onko hormonaaliselle ehkäisylle alaikärajaa?

| MIILA HALONEN | Periaatteessa ei ole alaikärajaa. Eli silloin [...]

Q&A Suojaako hormonaalinen ehkäisy seksitaudeilta?

| MIILA HALONEN | Hormonaalinen ehkäisy suojaa ainoastaan raskaudelta. Eli [...]

Q&A Lihottaako pillerit?

| MIILA HALONEN | Tämä on yksi sellainen kysymys, mitä [...]

Q&A Tuleeko pillereistä aknea?

| MIILA HALONEN | Pillereitä on erilaisia. Eli vähän eri [...]

Q&A Mitä muuta hyötyä hormonaalisesta ehkäisystä tai pillereistä on?

| MIILA HALONEN | Hormonaalisesta ehkäisystä on itseasiassa aika monenlaista [...]

Q&A Mitä vaihtoehtoja on nuorelle ehkäisypillerien ja kondomien lisäksi?

| MIILA HALONEN | Itseasiassa ehkäisypillereitäkin löytyy tosi monta erilaista [...]

2018-12-01T09:38:00+00:00