| LAURA HAATAJA |

Fair and Equal Chance on rekisteröity voittoa tavoittelematon avustusjärjestö, jonka kivijalkana on tasa-arvoisten lähtökohtien sekä mahdollisuuksien tukeminen kaikille. Me uskomme, että jokainen lapsi ja aikuinen sukupuoleen, sosiaaliseen taustaan, etnisyyteen tai uskontoon katsomatta ovat tasa-arvoisia ja jokaisella on oikeus samoihin mahdollisuuksiin elämässä. Tärkeimpiä kohteita toiminnassamme ovat sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen sekä koulutuksen tukeminen. Tukikohteemme ovat pieniä paikallisia projekteja ja toimintayhteisöjä, jotka eivät pääse osalliseksi säännöllisiin avustuksiin tai joilla ei ole vakituisia tukijoita.
Tällä hetkellä varamme ohjautuvat Indonesiaan Lombokin saarella sijaitsevalle yhdistykselle, joka rahoittaa orpojen lasten koulunkäyntiä sekä pyrkii turvaamaan heidän elinolosuhteidensa inhimillisyyden. Keräämämme rahat on käytetty koulukirjoihin, koulupukuihin sekä esimerkiksi koulumatkakyytien järjestämiseen. Keräyksemme jatkuu edelleen. Meidän toiminnallemme sekä pienet että isot lahjoitukset ovat tärkeitä. Vajaalla 5 eurolla voidaan ostaa yhden lapsen koulukirjat vuodeksi tai reilulla 30 eurolla pystyy ostamaan lapselle koulupuvun. Koska järjestömme jäsenet toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta, lahjoitukset menevät suoraan kohteeseen.

Kriisi

| LAURA HAATAJA | Tavalliset ihmisen henkisen hyvinvoinnin uhat voidaan [...]

Fair and equal chance

| LAURA HAATAJA | Fair and Equal Chance on rekisteröity [...]

  • miksi työterveyspsykologille

MIKSI TYÖTERVEYSPSYKOLOGILLE?

| LAURA HAATAJA | Työterveyspsykologi on erikoistunut työn psyykkisiin ja [...]

2018-06-04T20:43:14+00:00