| NANNA SARVILINNA |

Gynekologin vastaanotolla voi tulla esiin tilanne, jolloin tarvitaan gynekologista ultraäänitutkimusta. Tarve voi tulla esiin naisen kertoman oireen tai vaivan perusteella tai se tulee esiin lääkärin tekemän kliinisen tutkimuksen yhteydessä. Gynekologista ultraäänitutkimusta voisi luonnehtia gynekologin käden jatkeeksi.
Gynekologinen ultraäänitutkimus tehdään emättimen kautta erityistä emätinanturia käyttäen. Virtsarakon tulisi olla tyhjä. Nuoren tytön tai virgon naisen ultraäänitutkimus tehdään kuitenkin vatsan päältä vatsa-anturia käyttäen. Silloin virtsarakon tulisi olla täynnä parhaan näkyvyyden saamiseksi.

Gynekologisessa ultraäänitutkimuksessa tarkastellaan virtsarakko, virtsaputki, kohdun runko-osa ja kohdunkaula, kohdun limakalvo ja adnexit eli munanjohtimet ja munasarjat. Myös kohtu-peräsuolisyvänne sekä yleisnäkymä suoliston alueelle katsotaan.
Tyypillisiä löydöksiä ultraäänessä ovat kohdun hyvänlaatuiset lihaskasvaimet eli myoomat sekä kohdun limakalvon hyvänlaatuiset polyypit. Kohdun poikkeava anatomia, kuten kaksiosainen kohtu, näkyy hyvin ultraäänessä, samoin poikkeavan ohut tai paksu limakalvo. Löydöksenä voi olla myös munasarjakysta, joita on useita erilaisia, sekä erilaiset pahanlaatuiseen sairauteen viittaavat löydökset.

Varhaisraskauden ultraäänitutkimus voidaan tehdä jo raskausviikosta 5 lähtien, ja syke nähdään ensimmäisen kerran raskausviikolla 6. Joskus raskaus sijaitsee kohdun ulkopuolella, ja silloinkin gynekologisesta ultraäänestä on suuri apu.
Joskus naisella on alavatsakipua, jonka syy saattaa löytyä ultraäänitutkimuksessa. Tyypillisiä löydöksiä ovat esim. munasarjakystan puhkeamisen vuoksi vatsaontelossa oleva neste, myooma eli hyvänlaatuinen kohtulihaskasvain tai endometrioosilöydökset.
Alavatsakipua voivat aiheuttaa monet infektiot kuten virtsarakon tulehdus, klamydia tai sisäsynnytintulehdus. Näissä tilanteissa ultraäänitutkimuksesta ei ole muuta hyötyä kuin sulkemaan pois muut alavatsakivun aiheuttajat. Kirurgisten vatsakivun syiden, kuten divertikuliitin eli paksusuolen umpipussitaudin tai virtsatiekivitaudin selvittelyissä käytetään muita kuvantamistutkimuksia. Gynekologisella ultraäänitutkimuksella voidaan siis selvittää monenlaisia vaivoja ja oireita.

MITÄ EROA ON SEULA-PAPA:LLA JA DIAGNOSTISELLA PAPA-NÄYTTEELLÄ?

| NANNA SARVILINNA | Suomessa toimii hienosti kohdunkaulan syövän ja [...]

MITEN PAPA-TESTI OTETAAN?

| NANNA SARVILINNA | Nainen on gynekologisessa asennossa siihen kehitetyllä [...]

MILLOIN PAPA-NÄYTETTÄ EI VOI TAI EI SAA OTTAA?

| NANNA SARVILINNA | PAPA-kokeen saa ottaa aina, jos siihen [...]

KUINKA KAUAN PAPA-TESTIN VASTAUKSEN SAAMISEEN MENEE?

| NANNA SARVILINNA | Omalla vastaanotollani PAPA-vastaus tulee yhdessä tai [...]

  • Mitä Jos Papa Näytteen Tulos on Poikkeava

MITÄ JOS PAPA-NÄYTTEEN TULOS ON POIKKEAVA?

| NANNA SARVILINNA | Jatkohoito riippuu naisen iästä sekä löydetystä [...]

  • Mitä Terveisiä Lähetät Naiselle Joka Pelkää Tai Empii Papa Näytteeseen Menoa

MITÄ TERVEISIÄ LÄHETÄT NAISELLE, JOKA PELKÄÄ TAI EMPII PAPA-NÄYTTEESEEN MENOA?

| NANNA SARVILINNA | Lähetän sellaisia terveisiä, että PAPA-näytteenottoa ei [...]

2018-03-28T23:32:59+00:00